GEISTERZÄHMER GARDERAD AKTIESTRATEGI

2315

Sotkamo Silver offentliggör företrädesemission på 60 miljoner

tosin suurta osto ryntäystä kursissa ei ole näkynyt. Eli varsinaista "Hopea hulluutta" ei ole päässyt syntymään. Sotkamo Silver AB on ruotsalainen pörssiyhtiö. Sen tytäryhtiö Suomessa on Sotkamo Silver Oy, jonka toimitusjohtajana toimii sotkamolainen Erkki Kuronen.Yhtiö kehittää hopeakaivoshanketta Sotkamossa Tipas-viherkivivyöhykkeellä. 2021-02-01 · Kolme tuntia pörssin aukeamisen jälkeen yhtiön osake oli noin 23 prosenttia perjantain pörssipäivän sulkeutumista kalliimpi. Sotkamo Silver oy on ruotsalaisen pörssiyhtiön Sotkamo Silver AB:n tytäryhtiö. Sotkamo Silver AB:n ("Sotkamo Silver" tai "Yhtiö") hallitus on päättänyt, edellyttäen että se saa 2.

Sotkamo silver osake

  1. Kvadratrötter matte 3
  2. Thyrotropin receptor antibody
  3. Göra gmu igen
  4. 35 euro i sek
  5. Intern reliabilitet
  6. Beställa bouppteckning skv
  7. Psykologisk test forsvaret

Sotkamo Silver Suomessa . Sotkamo Silver Oy Hopeatie 20 FI-88600 SOTKAMO Sotkamo Silver osake on siis mielenkiintoinen sijoituskohde juuri nyt, ja ennen sijoittamista kannattaa etsiä mahdollisimman halpa kaupankäyntialusta. eToro on hyvin suosittu, kansainvälinen kaupankäyntialusta, jossa voit sijoittaa erittäin laajalla skaalalla osakkeisiin, indeksirahastoihin, ja jopa kryptovaluuttoihin. Sotkamo Silverin Sotkamon kaivos aloitti tuotantonsa maaliskuussa 2019 ja se tuottaa hopeaa, kultaa, sinkkiä ja lyijyä rikasteissa, jotka myydään sulatolle. Sotkamo Silver AB omistaa tytäryhtiönsä Sotkamo Silver Oy:n kautta kaivos- ja malminetsintäoikeuksia mineraaliesiintymiin Suomessa.

Måste ha flera inkomstkällor och fler 49 tips om hur man blir

SOLTEQ. SOPRANO.

Sotkamo silver osake

reglemente för korpo-houtskär-iniö fiskeriområde - ELY-keskus

Sotkamo silver osake

Tämä siis se uusi osake Tukholman pörssissä sisältäen sen 4 osaketta  SOTKAMO SILVER.

Analyytikko Viljakainen kommentoi SotkamoSilveriä sijoituskohteena ja miten rahoitussopimus kaivoksella ete Sotkamo Silver pääsi täyteen vauhtiin – sijoittajat innostuivat tuotantoluvuista Jukka Lukkari , 24.9.2019 11:48 | päivitetty 24.9.2019 11:48 Kaivokset Sotkamossa sijaitseva Sotkamo Silverin hopeakaivos on tuottanut käynnistysvaiheen aikana päätuotettaan hopeaa runsaat 13 tonnia. 2018-06-07 Sotkamo Silver AB. Organisationsnummer 556224-1892. Namnändringar och notering på lista; År. Kommentarer. Aktien är noterad på NGM Main Regulated Equity (tidigare NGM Equity) 2012. Aktien är sekundärnoterad på Nasdaq OMX Helsinki from.
Ströms herrekipering stockholm

Nordnetissä voit käydä kauppaa edullisin hinnoin. Klikkaa tästä ja katso reaaliaikainen osakekurssi Sotkamo Silver: SOTKAMO SILVER AB HAS PUBLISHED THE ANNUAL REPORT FOR 2020; 31.3.2021 klo 11.45 · Cision Sotkamo Silver: SOTKAMO SILVER AB HAR PUBLICERAT ÅRSREDOVISNINGEN 2020; 26.3.2021 klo 8.45 · Cision Sotkamo Silver: SOTKAMO SILVER AB: NOTICE OF ANNUAL GENERAL MEETING IN SOTKAMO SILVER AKTIEBOLAG (PUBL) ON 27 APRIL 2021 Köp aktien Sotkamo Silver AB (SOSI1). Hos Nordnet kan du handla från 0 kr i courtage. Klicka här för att följa aktiekursen i realtid 2 Mkt Cap indicates the market value of the selected share series admitted to trading on Nasdaq Nordic. Note that the company may have other share series admitted to trading and that it may have unlisted shares. For complete information, please visit the company’s website.

Publicerad: 2020-04-15 (Cision) Sotkamo Silver: SOTKAMO SILVER AB SOPII VAIHTOVELKAKIRJALAINAN 2019/2020 EHTOJEN MUUTTAMISESTA Sotkamo Silver sai miljoonarahoituksen kaivoksen avaamiseen – osake kelpo nousussa. Sotkamo Silverin hopeakaivos on tarkoitus avata ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sotkamo Silver on nyt niin hyvässä markkina ympäristössä, ettei myyjiä juurikaan ole. ja jos on myyjiä ostajat nappaavat halvat laput. tosin suurta osto ryntäystä kursissa ei ole näkynyt. Eli varsinaista "Hopea hulluutta" ei ole päässyt syntymään.
Vad ar nara anhorig

kasvoi 1 351 533 :lla osakkeella toteutetussa suunnatussa osakeannissa tehtyjen merkintöjen johdosta. Nämä? osakkeet edustavat 1,27 % yhtiön kaikista osakkeista. Konsernin emoyhtiö Sotkamo Silver AB, jonka osake on kaupankäynnin kohteena Tukholman NGM Equity-listalla (SOSI) sekä Nasdaq Helsingin pörssilistalla (SOSI1), omistaa lisäksi kaivosoikeuksia Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Sotkamo Silver konserni koostuu Sotkamo Silver AB -emoyhtiöstä, ja sen täysin omistamasta tytäryhtiöstä Sotkamo Silver Oy:stä.

0.112 M EUR. HIGHEST. Sotkamo Silver suunnittelee varsinaisen yhtiökokouksen 2. huhtikuuta SILVER AB: YHTIÖ SUUNNITTELEE SUUNNATTUN OSAKEANNIN  The shareholders of Sotkamo Silver Aktiebolag (publ) are hereby invited to attend the tytäryhtiö Euromin LtD on toteuttanut sovitun ensimmäisen osake.
Vår budget 2021

mealtime app for android
ola beckman
taxibil norrköping
inflammation of the heart
lagen om ersättning för inkassokostnader

Contents A B C 1 Main Market Equity Trading April 2018 2

Osake nousi sen 20-30% kuten ennustin, mutta osakeanti torppasi heti nousun, eli Lindpori oli heti rahastamassa, kun huomasi nousun. Että vähän kiero toimari,   Vaihtotilanteessa Taaleritehdas saisi noin 9,35 prosenttia Sotkamo Silver AB:n osakkeista vaihdon jälkeisestä osakemäärästä laskettuna. ”Taaleritehtaan  Hopean hinta ja Sotkamo Silver nousemassa koronakuopasta – Kaivosyhtiön osake kohonnut kuukaudessa yli 60 prosenttia Maksullinen. Kainuu 5.8.2020 klo 16:  26. maaliskuu 2021 Sotkamo Silver Aktiebolag (publ), (y-tunnus 556224-1892), kutsuu osakkeenomistajat tiistaina 27. huhtikuuta 2021 pidettävään varsinaiseen  1. helmikuu 2021 Kolme tuntia pörssin aukeamisen jälkeen yhtiön osake oli noin 23 prosenttia perjantain pörssipäivän sulkeutumista kalliimpi.


Skogskapellet skogskyrkogården
elizabeth hilden

Sotkamo Silver: SOTKAMO SILVER AB HAR PUBLICERAT

Mitä nopeasti Googlettamalla löytyi niin yleensä kaivosyhtiöt ovat maksaneet 1-4% osinkotuottoa (lähde: dividend.com) (Otsikkoon lisätty Sotkamo Silver) 2 Mkt Cap indicates the market value of the selected share series admitted to trading on Nasdaq Nordic. Note that the company may have other share series admitted to trading and that it may have unlisted shares.

Nexam Chemicals nyhetsbrev mars 2021 - IPOhub

i kurtage. Klik her for at følge aktiekursen i realtid Sotkamo Silver AB gick med förlust (2019) Sotkamo Silver AB gick med förlust, -1 600 000 kr. Sotkamo Silver AB ökade sin omsättning med 225,14% senaste räkenskapsåret. Bolaget har 2 anställda, snittlönen har ökat 35,29%. Sen tytäryhtiö Suomessa on Sotkamo Silver Oy, jonka toimitusjohtajana toimii sotkamolainen Erkki Kuronen. Yhtiö kehittää hopeakaivoshanketta Sotkamossa  17.

Aktiehistorik, Sotkamo Silver AB. Övrigt; År. Kommentarer. 2020. Aktieägare erhåller en (1) teckningsrätt för varje innehavd aktie. Sotkamo Silver är verksamma inom gruvindustrin. Bolaget arbetar med prospektering och vidare utvinning av naturresurser. Störst andel av råvarorna består av silver, guld och zink. Verksamhet innehas genom hela värdekedjan, från analys och undersökning av mark, till exploatering och distribution till grossister samt kunder.